Ajankohtaista

Sähköinen JULMO-palvelukanava vikailmoitusten tekemiseen

25.10.2017

IVG Polar Oy:n kiinteistöissä on vuokralaisten käytettävissä JULMO-palvelu, joka on sähköinen palvelukanava kiireettömien vikailmoitusten ja palvelupyyntöjen välittämiseen suoraan tilankäyttäjältä kohteen huoltoliikkeelle. Palvelu toimii 24/7 kaikilla päätelaitteilla.
IVG_kiinteistonhuolto

Suosittelemme sähköisen JULMO-palvelun käyttöä, koska ilmoituksesta jää aina kirjaus järjestelmään. Ilmoittaja saa lisäksi sähköpostiinsa seurantalinkin, josta pääsee reaaliajassa seuraamaan ilmoituksen etenemistä. Valmistuneesta työstä tulee sähköpostikuittaus. JULMO-palvelussa voi myös lisätä ilmoitukseen vaikkapa asiaa selventävän valokuvan. 

Sähköisen palvelun käyttö auttaa meitä paremmin arvioimaan huoltoliikkeen palvelun vasteaikaa sekä kehittämään kiinteistöjämme kokonaisuutena esim. jonkun tietyn toistuvasti esiin tulevan asian osalta. Palvelusta saatavalla tiedolla voimme varmistua, että kaikkia vuokralaisia palvellaan toivotulla tavalla toimitilojen käyttöön liittyvissä asioissa.

Kiinteistökohtainen JULMO-linkki löytyy mm. kotisivuiltamme kunkin kiinteistön esittelysivun alalaidasta. 

Kiireelliset ja välittömiä toimenpiteitä vaativat vikailmoitukset tulee tehdä puhelimitse huoltoliikkeelle ja päivystysaikana huoltoliikkeen päivystysnumeroon. 


Kuva palvelupyyntölomakkeesta:

IVG_Julmo-palvelu